AsuntolainatAsuntolainat

Omistusasunto on suomalaiselle tärkeä asia. Oma asunto luo turvallisuutta. Useimmiten omistusasunnossa asuminen koetaan myös edullisimmaksi asumismuodoksi. Tuetaanhan oman asunnon hankintaa ja perusparantamisesta myös valtiovallan taholta asuntolainan korkovähennysoikeuden muodossa.

Asuntolainalla tarkoitetaan lainaa, jolla rahoitetaan omaan käyttöön tulevan asunnon osto tai perusparantaminen.

Asuntolainoissa on eroja. Asuntokaupan rahoitus voi hoitua kätevästi yhdellä lainalla tai vaihtoehtoisesti usealla erillisellä lainalla. Näin voimme painottaa lainan ottajalle tärkeitä ominaisuuksia esimerkiksi takaisinmaksusuunnitelman suhteen tai lainakorkoon liittyvien riskien hallinnassa.

Lainan otto Sampo Pankista on turvallista. Haluamme sovittaa tarvitsemasi lainan juuri sinun talouteesi ja tulevaisuuteesi sopivaksi. Pitkät laina-ajat mahdollistavat myös rinnakkaissäästämisen lainan takaisinmaksun rinnalla, jos haluat. Tämän osoitamme sinulle henkilökohtaisella Talousarvio-suunnitelmallasi.

Tuloista maksettavat asuntolainan lyhennykset kasvattavat myös pikku hiljaa asunnonostajan varallisuutta. Näin asuntolainan maksaminen on sekin pitkäaikaissäästämistä, mitä usein ei tule ajatelleeksi.

Joskus asunnonomistajan eteen tulee tilanne, jolloin hyvät neuvot ovat tarpeen. Vanhan talon kunnossa pysymiseen tarvitaan isoa remonttia. Perusparannuksen kustannuksiin voit varautua hyvällä etukäteissuunnittelulla. Kun tilanne on käsillä, löytyy Sampo Pankista apu rahoitukseen.

Luottoneuvottelussa rakennamme yhdessä kanssasi juuri sinulle sopivan rahoituksen.

Tuumasta toimeenTuumasta toimeen

Hae lainaa

Tee lainahakemus verkkopankissa. Valitse Lainat > Uusi laina > Hae lainaa.
Kirjaudu verkkopankkiin

Voit myös varata ajan konttoriin.
Täytä ajanvarauslomake

Tee laskelmia

Voit laskea rahoitusvaihtoehtoja eri laina-ajoille ja lyhennysmäärille lainalaskimella.

Lainalaskin