Sampo Pankki työpaikkanaSampo Pankki työpaikkana

Sampo Pankin työntekijänä kuulut yli 3 000 osaavan työntekijän yhteen hiileen puhaltavaan tiimiin, joka palvelee henkilö-, yksityispankki-, yritys- ja yhteisöasiakkaita yli 120 konttorin verkoston sekä kuuden alueellisen Finanssikeskuksen välityksellä. Pankin verkosto on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, ja osaavalle työvoimalle on jatkuvasti kysyntää.

Yrityskulttuurimme

Sampo Pankki haluaa olla rohkeasti erilainen pankki, joka kohdistaa tarmonsa asiakkaidensa palveluun ja tulokselliseen toimintaan Tuumasta toimeen -hengessä.

Meidät tunnetaan innovatiivisena ja palveluhenkisenä pankkina, jossa hyvä työilmapiiri ja ammattitaitoiset työkaverit antavat tukevan pohjan tehdä töitä. Pyrimme jatkuvalla mittaamisella ja kehittämisellä parantamaan suoriutumistamme niin myynnin menestyksellisyyden kuin asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden osalta.

Osana suurta kansainvälistä Danske Bank -konsernia teemme yhä enemmän yhteistyötä muiden kansallisuuksien kanssa. Monikulttuurisuus tuo haasteensa, mutta samalla se antaa meille kaikille verrattomia mahdollisuuksia katsella asioita laajemmassa perspektiivissä niin henkilökohtaisesti kuin oman urankin kannalta.

Miten sampopankkilaiseksi päästään?

Sampo Pankin työntekijöiden ammatilliset taustat ovat hyvin moninaiset. Niin nykyisten kuin uusienkin työntekijöiden kohdalla pätee sama: etsimme lahjakkuutta ja omistautumista päästäksemme tavoitteeseemme - kehittymään yhä vain paremmaksi pankiksi.

Liiketoimintahenkisille ja pankkialasta laajemmin kokemusta omaaville henkilöille, joilla on halua ja kykyä innostaa myös muita saavuttamaan tavoitteensa on lisäksi tarjolla houkuttelevia mahdollisuuksia esimies- ja johtotehtävissä.

Lue lisää työskentelystä Sampo PankissaLue lisää työskentelystä Sampo Pankissa

Minkälaisia sampopankkilaiset ovat?
Sampo Pankin palveluksessa työskentelee noin 3200 finanssialan ammattilaista.

Lue lisää
Fokus kehittymisessä
Määrätietoinen osaamisen kehittäminen tukee menestymistä.

Lue lisää

Johtaminen

Jokaisella on oikeus hyvään johtamiseen.

Lue lisää

Lahjakkuudet

Innostavia haasteita kyvykkäille.

Lue lisää 

Arvot

Suoraa puhetta ja hyötyä asiakkaalle. Siinä pari tärkeää arvoa sampopankkilaisille.

Lue lisää

Yritysvastuu
Osana yritysvastuupolitiikkaa Sampo Pankki tuki viimekin vuonna suomalaiskoulujen hankkeita.

Lue lisää
Sampo Pankki Oyj, Hiililaiturinkuja 2, PL 1561, 00075 SAMPO PANKKI, BIC: DABAFIHH. Yhteystiedot. Yleiset ehdot. Tietosuoja.
Sampo Bank Abp, Kolkajsgränden 2, PB 1561, 00075 SAMPO BANK, BIC: DABAFIHH. Kontaktuppgifter. Allmänna villkor. Integritetspolicy.
Sampo Bank plc, Hiililaiturinkuja 2, P.O.Box 1561, FI-00075 SAMPO BANK, FINLAND, BIC: DABAFIHH. Contact information. General terms. Privacy statement.