Sampo Pankissa erityisen lahjakkaat työntekijät halutaan pitää palveluksessa tarjoamalla heille mahdollisuuksia henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kehittymiseen. Tässä yhtenä keinona on tarjota päivittäisessä työssä jatkuvasti uusia ja innostavia tilaisuuksia omalle kehittymiselle, kuten erityisiä toimeksiantoja ja projekteja.

Kehitysohjelma nuorille johtajille
Yhtenä konsernin kehittymisalueena on auttaa nuoria esimiehiä luomaan mahdollisimman hyvät perustat seuraaville ura-askeleille. Siksi on kehitetty erityisiä Talent Development -kehittämisohjelmia konsernin eri alueilla työskenteleville nuorille johtajille ja esimiehille, jotka omaavat merkittävää potentiaalia ja joilla on lahjoja, kunnianhimoa ja sitoutumishalua ottaa lähivuosien aikana suurempia johtamisvastuita myös koko Danske Bank -konsernin tasolla. Ohjelmat tukevat osallistujia yhdistämällä seminaareja, casejä, valmennusta, mentorointia ja johtamiskoulutusta konsernin ulkopuolisissa koulutuslaitoksissa eri puolilla maailmaa.
Sampo Pankin Johtoryhmä-valmennusohjelma
Sampo Pankin Johtoryhmä-valmennusohjelma on suunnattu 25-30-vuotiaille esim. kauppatieteen, oikeustieteen tai tuotantotalouden vastavalmistuneille tai jo muutaman vuoden työmaailmassa toimineille korkeakoulutetuilla nuorille. Kaksivuotinen ohjelma antaa valmiudet toimia ennalta määritellyissä esimies- tai asiantuntijatehtävissä valmennuksen päätyttyä.
Koulutuksessa yhdistetään tehokkaasti teoriaa, tekemistä ja oivaltamista. Huipputason valmennuksella halutaan taata Johtoryhmään valittujen onnistuminen ja kehittyminen työssään sekä ohjata heitä kohti liiketoiminnan tuloksia ja Sampo Pankin arvojen mukaista johtajuutta.
Valmennus mahdollistaa nopean etenemisen kohti johtotason valmiuksia ja osaamista johdon kanssa tehtävien strategisten hankkeiden ja projektien avulla. Se antaa lisäksi laaja-alaisen näkemyksen finanssitoimialasta sekä alasta riippumattomia parhaita työelämätaitoja.
Ohjelma tarjoaa valmiudet oman johtajuuden, osaamisen ja työskentelytaitojen analysointiin ja kehittämiseen ohjatusti ja mittavasti. Se tukee samalla henkilökohtaista kehittymistä mm. coachingin ja mentoroinnin keinoin ja muodostaa tsemppiryhmän, joka sparraa toisensa huippusuorituksiin sekä ohjelman aikana että sen jälkeen.
Osallistuminen
Ohjelmaan valittavat henkilöt ovat kaikki korkealle tähtääviä, kunnianhimoisia ja kehittymishaluisia nuoria tulevaisuuden tekijöitä, jotka ovat valmiita tekemään töitä kehittymisensä eteen. Osallistujat valitaan erillisen valintaprosessin kautta, jossa hyödynnetään innovatiivisia sekä älyllisesti erittäin haastavia ja laaja-alaisia arviointitehtäviä.