Sampo Pankilla on suurena pankkina merkittävä painoarvo suomalaisessa yhteiskunnassa ja merkitystä myös tärkeänä osana Danske Bank -konsernia.
Lainsäädännön noudattaminen ja hyvä pankkitapa muodostavat välttämättömän osan menestyksellistä ja pitkäjänteistä pankkitoimintaa. Muodollisesti korkeatasoisen toiminnan lisäksi Sampo Pankki pyrkii saavuttamaan luotettavan yhteistyökumppanin aseman sidosryhmien keskuudessa sekä panostamaan tulevaisuuden kasvuedellytyksiin kestävällä tavalla.

Nuorten korkeatasoinen ja myös eettisiin asioihin huomiota kiinnittävä koulutus on viime vuosina nähty erityisen tärkeänä osana suomalaisen yhteiskunnan kestävää kehitystä.
Sampo Pankki on tukenut vuodesta 2003 lähtien peruskoulujen ja lukioiden toimintaa. Pankin rahalahjoitukset on keskitetty kouluille. Tähän mennessä koululahjoitusten arvo on yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Sampo Pankin koululahjoitukset kohdistettiin koulujen erityisopetuksen edistämiseen. Tukea sai 32 koulua eri puolella Suomea.