Päivittäisestä työstä aiheutuu suoria ympäristövaikutuksia esimerkiksi sähkön kulutuksen kautta. Suoria ympäristövaikutuksia on pyritty vähentämään lisäämällä henkilöstön tietoisuutta siitä, miten toimistoympäristössä voidaan säästää energiaa ja muita resursseja kuten paperia.
Viime vuosina on kiinnitetty erityistä huomiota toimistojätteen tarkempaan lajitteluun ja kierrätykseen.

Liiketoiminta vaikuttaa ympäristöön myös epäsuorasti, pankin päätökset vaikuttavat osaltaan esimerkiksi siihen millaisia ja miten investointeja toteutetaan. Siksi myös asiakassuhteissa kiinnitetään huomiota kestävään kehitykseen. Yritysten luottoprosessissa selvitetään liiketoimintaan liittyvät ympäristöriskit.
Säästämisestä kiinnostuneille asiakkaille on tarjolla rahastoja, joissa kestävä kehitys on huomioitu. Sampo Pankin Kestävä Arvo -osakerahastossa varat sijoitetaan maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen periaatteita noudattavien yhtiöiden osakkeisiin.
Rahastojen omaisuuden hoitajana toimii Generation Investment Management, jonka hallituksen puheenjohtaja Al Gore sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2007 työstään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Sampo Pankin Rahastoyhtiön kutsusta Gore vieraili vuonna 2006 Suomessa luennoimassa ilmastonmuutoksesta.
Danske Bank -konserni ilmoitti vuonna 2007 tavoitteekseen olla CO2 -neutraali. Tarkoituksena on vähentää suoria hiilidioksidipäästöjä niin paljon kuin mahdollista ja kuitata jäljelle jäävät päästöt osallistumalla erilaisiin ilmastoprojekteihin.
Vuoden 2009 joulukuussa konserni saavutti tavoitteensa hiilidioksidineutraalisuudesta. Tämä tarkoittaa, että Danske Bank on hyvittänyt kaikki CO2 -päästönsä vähentämällä omaa energiankäyttöään ja investoimalla uusiutuvaan energiaan. Kaiken kaikkiaan vuosina 2007-2009 konsernissa onnistuttiin vähentämään hiilidioksiidipäästöjä 15 prosentilla.
Pankki tuki koulujen ympäristöhankkeita
Ympäristö oli keskeisenä osana Sampo Pankin koululahjoituksissa vuonna 2007. Sampo Pankki lahjoitti kaikille peruskoulun yläasteille Al Goren ympäristödokumentin Epämiellyttävä totuus katseluoikeuksineen.
Puhutteleva dokumentti kannusti pohtimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia sekä ymmärtämään jokaisen omien jokapäiväisen toiminnan vaikutuksia lähiympäristöön. Elokuva esitettiin yli tuhannessa suomalaiskoulussa.
"Pelasta maailma" -koululahjoitushankkeen myötä Sampo Pankki tuki peruskouluja ja lukiota yhteensä 200 000 eurolla. Yli 60 koulua sai pankilta lahjoituksen ympäristöhankkeidensa toteuttamiseen. Lisäksi pankki tuki 20 000 eurolla Ilmari -ilmastotiedotushanketta, jonka tarkoituksena on tuottaa kouluvierailuja ja hankkia ilmastotiedotusmateriaalia perusopetuksen tueksi.