Suomalaisten haave on
taloudellinen riippumattomuus
Suomalaisten haave on  taloudellinen riippumattomuus

15.4.2009

Sampo Pankki Private Bankingin Varallisuustutkimus

Suomalaiset haaveilevat nykyisen taantuman keskellä eniten taloudellisesta riippumattomuudesta, ilmenee Sampo Pankki Private Bankingin TNS Gallupilla teettämästä tuoreesta varallisuustutkimuksesta. Yli puolet suomalaisista katsoo, ettei huonontunut markkinatilanne ole vaikuttanut haaveisiin tai merkittäviin hankintoihin ja vain joka viides on ryhtynyt säästämään pahan päivän varalle.

TNS Gallup toteutti Sampo Pankki Private Bankingin toimeksiannosta varallisuustutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää muun muassa suomalaisten haaveita ja toisaalta sitä, miten taloudellinen taantuma on vaikuttanut suomalaisten suunnitelmiin ja kulutuspäätöksiin.

Tutkimukseen TNS Gallup haastatteli yhteensä 1 166 henkilöä maaliskuun aikana. Kohderyhmänä olivat yli 18-vuotiaat suomalaiset.

Varallisuustutkimus kertoo, että nykyisessä tilanteessa suomalaiset haaveilevat eniten taloudellisesta riippumattomuudesta (36 % vastaajista) sekä mahdollisuudesta tehdä isompia hankintoja niiden hintaan katsomatta (31 %). Haavelistan kärjessä ovat myös omien lasten auttaminen (23 %) ja parempi asunto (20 %).

Muuhun Suomeen verrattuna pääkaupunkiseudulla korostuu toive paremmasta asunnosta (26 %). Kaiken kaikkiaan haave kodin remontista ja toive ulkomailla asumisesta ohittavat haaveet kalliimmasta autosta, ”kakkosautosta” tai veneestä. Moni unelmoi myös hyvästä terveydestä, onnellisesta elämästä, matkustelusta ja työpaikasta.

Taloudellisesta riippumattomuudesta, kuten aiemmasta eläkkeelle pääsystä, unelmoidaan erityisesti varakkaissa, yli 85 000 euroa vuodessa ansaitsevissa kotitalouksissa.

– Ihmisten tulotasosta riippumatta yhteinen haave on, että tärkeintä elämässä ovat sittenkin muut asiat kuin materia, arvioi Sampo Pankin Uudenmaan yksityispankkipalveluiden johtaja Arne Stadigh.

Enemmistö kuluttaa taantumasta huolimatta, joka viides säästää

Taantumasta huolimatta suomalaiset ovat hyvin luottavaisia tulevaisuuden suhteen. Vastaajista 57 prosenttia ilmoitti, etteivät he ole lykänneet isompien hankintojen tekoa taantuman vuoksi. Vain neljännes arvioi taloustilanteen vaikuttaneen heidän ostopäätöksiinsä.

Optimismista huolimatta viidennes suomalaisista ilmoittaa ryhtyneensä säästämään pahan päivän varalle.

– Kotitalouksissa, joiden ansiot ovat 20 000–35 000 euroa, säästämishalukkuus on suurempaa: tästä ryhmästä joka neljäs vastaaja kertoi laittavansa sukan varteen. Edelleen yli puolet sanoi, ettei taantumalle ole toistaiseksi ollut vaikutusta säästämispäätöksiin, sanoo Stadigh.

Varakas tienaa yli 60 00 euroa vuodessa

Varallisuustutkimuksessa kysyttiin myös suomalaisten arvioita varakkaasta henkilöstä. Millainen on sitten varakas henkilö? 

– Suomalaiset määrittelevät varakkaaksi henkilön, jonka henkilöauton arvo on yli 50 000 euroa, asunnon arvo 300 000–700 000 euroa, säästöt yli 100 000 euroa tai vuositulo ylittää vähintään yli 60 000 euroa, Stadigh tiivistää tutkimustuloksen.

Yksityispankki ei tyydy pelkkään salkunhoitoon

Osana Pohjoismaiden johtavaa varainhoitotaloa Sampo Pankin yksityispankki tuo markkinoille uudistuneet private banking -palvelut. Kilpailijoista erotutaan tarjoamalla kokonaisvaltaista yksityispankkipalvelua, jonka ydinkonsepti on Varallisuussuunnitelma 360°.

– Yksityispankki on paljon muuta kuin tavanomaista salkunhoitoa. Kokonaisvaltainen palvelu kattaa muun muassa perheoikeudelliset palvelut, yksilöllisen varainhoidon ja yrittäjille räätälöidyt asiantuntijapalvelut, sanoo johtaja Kimmo Laaksonen Sampo Pankin varallisuudenhoidosta.

Laaksosen mukaan yksityispankki tähtää palveluillaan juuri siihen mistä suomalaiset haaveilevat, eli luomaan taloudellista turvallisuutta ja tarjoamaan samalla arjen luksusta. Tätä varten yksityispankkiirit ovat käyneet läpi mittavan koulutusjakson.

– Yksityispankkiirien tavoitteena on tehdä asiakkaiden haaveista totta, hän toteaa.

Sampo Pankilla on noin 5 000 yksityispankkiasiakasta. Yksityispankkiireita on 60 ja sijoitustoiminnasta vastaavia salkunhoitajia Suomessa 30 ja Danske Bank-konsernissa yli sata.

Lisätietoja:

Kimmo Laaksonen, johtaja, varallisuudenhoito, Sampo Pankki, 010 546 6614