Sampo Pankilta iso
avustus kouluille
Sampo Pankilta iso  avustus kouluille

12.11.2009
 

Nuorten hyvinvointiin lisärahaa, ennätysmäärä kouluja haki tukea

Tiukassa taloustilanteessa painivat koulut saavat tuntuvaa tukea nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Sampo Pankin Otetta elämään -kampanjassa myönnettiin tänä vuonna lahjoitus lähes 60 koululle ympäri Suomea. Vuodesta 2003 lähtien pankki on avustanut peruskouluja ja lukijoita yhteensä 1,3 miljoonalla eurolla.

Valtakunnalliseen Otetta elämään -koululahjoituskampanjaan saapui hakemuksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Yli 700 hakemuksen joukosta tukea myönnettiin 59 hakijakoululle. Lukumääräisesti eniten tukea saivat peruskoulujen ala- ja yläasteen luokat ympäri Suomea.

Hyväksytyt hankkeet liittyvät läheisesti oppilaiden viihtyisyyden kohentamiseen erityisesti välitunneilla, jolloin halutaan tukea liikkumista ja virikkeellisyyttä muun muassa erilaisin urheiluvälinein ja -varustein.

Lisäksi kampanjavaroilla halutaan edistää kulttuuriharrastuksia, luontoretkiä sekä henkistä hyvinvointia esimerkiksi koulujen  työskentelyilmapiiriä parantamalla. Kaikissa hankkeissa korostuu yhdessä tekeminen, mikä lisää oppilaiden ja opettajien yhteisöllisyyden tunnetta.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ mukana tukemassa koulukampanjaa

- Avustusten hakijoiden suuri määrä kertoo, että monet koulut ovat  joutuneet säästöjen ja leikkausten kohteeksi kuntien vaikean taloustilanteen takia. Nämä lisärahat tulevatkin todella tarpeeseen ja niiden avulla voidaan tukea koululaisten hyvinvointia useassa koulussa ympäri maata, korostaa OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi.

Kouluille myönnettävät tuet ovat keskimäärin noin 1500 euroa. Suurin myönnetty yksittäinen tuki tänä vuonna on 3600 euroa, jonka saa jyväskyläläinen Kuokkalan koulu. Hieman tätä pienempiä, 3000 euron tukia saavat Aseman koulu Haminassa, Hämeenlinnan yhteiskoulu, Jyväskylän näkövammaisten koulu ja Limingalla sijaitseva Hannu Krankan koulu. 

Yli miljoona euroa koulutyöhön

Sampo Pankki on keskittynyt yhteiskuntavastuuhankkeissaan peruskoulujen ja lukioiden tukemiseen. Kaiken kaikkiaan lähes 500 koulua on tuettu 1,3 miljoonaa eurolla vuodesta 2003 lähtien. Hankkeiden avulla tuhannet koululaiset opettajineen ovat joka vuosi päässeet toteuttamaan opetusta ja kouluelämää tukevia projekteja, joihin rahoitus ei riitä tai sitä on ollut vaikea saada.

Tänä vuonna pankki lahjoittaa Otetta elämään -kampanjan puitteissa yhteensä 100 000 euroa 59 koululle.

Lahjoituksen saajat 2009 (PDF)


Lisätietoa:

Timo J. Anttila, viestintäjohtaja, Sampo Pankki, puh. 010 546 8002
Sampo Pankki Oyj, Hiililaiturinkuja 2, PL 1561, 00075 SAMPO PANKKI, BIC: DABAFIHH. Yhteystiedot. Yleiset ehdot. Tietosuoja.
Sampo Bank Abp, Kolkajsgränden 2, PB 1561, 00075 SAMPO BANK, BIC: DABAFIHH. Kontaktuppgifter. Allmänna villkor. Integritetspolicy.
Sampo Bank plc, Hiililaiturinkuja 2, P.O.Box 1561, FI-00075 SAMPO BANK, FINLAND, BIC: DABAFIHH. Contact information. General terms. Privacy statement.