10.8.2010
PS-säästämisen odotetaan vilkastuvan loppuvuonna
PS-säästäminen on lähtenyt Sampo Pankin osalta hyvin liikkeelle. Kesäkuun lopussa Sampo Pankin markkinaosuus PS-tileistä oli 58 prosenttia. Pitkäaikaissäästämisen odotetaan vilkastuvan vuoden loppua kohden. Tyypillinen PS-säästäjä on Etelä-Suomessa asuva 30–40 -vuotias nainen.
Sampo Pankin osalta PS-säästämisen alku on ollut odotusten mukainen. Kesäkuun loppuun mennessä uusia PS-sopimuksia oli tehty Sampo Pankissa 2 100 kappaletta eli 58 prosenttia kaikista tehdyistä sopimuksista. Suomen Pankin mukaan PS-sopimuksia tehtiin vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä kaikkiaan 3 600 kappaletta.
- Oli alusta lähtien selvää, että PS-säästäminen yleistyy hitaasti. Ihmiset haluavat ensin hankkia tietoa ja vertailla eri säästämismuotoja. Kestää oman aikansa ennen kuin PS-tilit tulevat tutuksi, kertoo johtaja Kimmo Laaksonen Varallisuudenhoidosta.
PS-markkinoiden odotetaan vilkastuvan vuoden loppua kohden, kun säästämisvaihtoehtoja optimoidaan ennen verovuoden päättymistä.
- Aiomme olla vahvasti mukana PS-markkinoilla myös jatkossa. Sampo Pankin tarjoama malli on markkinoiden paras: läpinäkyvä, kannustava ja helposti ymmärrettävä. Asiakas saa siinä veroedun itselleen täysimääräisenä, eikä häneltä veloiteta mitään ylimääräisiä hoitokuluja, toteaa Laaksonen.
PS-säästäjä on aktiivinen sijoitusasiakas
Tyypillinen PS-säästäjä on 30–40 -vuotias eteläsuomalainen, aktiivinen pankki- ja sijoitusasiakas. Naiset ovat innostuneet pitkäaikaissäästämisestä hiukan miehiä enemmän
- PS-asiakkaamme ovat hyvin perillä säästämisen ja sijoittamisen eri vaihtoehdoista ja hakevat aktiivisesti tuottoa. Yli 80 prosenttia heistä on sijoittanut varojaan rahastoihin ja osakkeisiin. PS-säästäjät käyttävät pankin sijoitus- ja muita palveluja keskimääräistä useammin, sanoo Laaksonen.
Lisätietoja:
Kimmo Laaksonen, johtaja, Sampo Pankki, Varallisuudenhoito, p. 010 546 6614