14.12.2010
Talouskasvu jatkuu vahvana
Sampo Pankin ekonomistit ennakoivat Suomen kokonaistuotannon kasvavan 2,8 prosenttia vuonna 2011. Työttömyysasteen ennustetaan olevan 7,5 prosenttia ja inflaatiotasoksi ennakoidaan 2,4 prosenttia. Maailmantalouden suuri kuva on maltillisen positiivinen, vaikka useissa euromaissa taantuma jatkuukin. Ohjauskorkojen nostoja odotetaan vasta vuoden 2011 loppupuolella.
Suomen talous kasvaa kohtuudella, vaikka eurokriisi varjostaa kehitystä. Suomen bruttokansantuote on kasvanut tammi-syyskuussa 2,9 prosenttia.
– Odotamme vuoden viimeisen neljänneksen nostavan koko vuoden bruttokansantuotteen kasvun 3,3 prosenttiin. Työllisyys on varovaisesti lisääntynyt, ja työttömyysaste on alentunut helmikuusta alkaen. Vuoden 2010 työttömyysaste on jäämässä selvästi alemmaksi kuin vuotta aiemmin ennustettiin, toteaa Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila.
– Ennustamme ensi vuodelle 2,8 prosentin talouskasvua sekä työttömyysasteen painumista 7,5 prosenttiin. Odotamme vuodelle 2012 noin 2,5 prosentin kasvua, jolloin kokonaistuotannon määrä saavuttaisi kevään 2008 huipputason 4,5 vuoden tauon jälkeen.
Inflaatio kohoaa – korotukset pitävät ostovoiman ennallaan
Inflaatio on kohonnut jo yli 2 prosenttiin, ja sillä vauhdilla kuluttajahinnat nousevat myös ensi vuonna. Palkansaajien keskiansiot noussevat ensi vuonna 2,5 prosenttia, ja eläkkeitä nostetaan tammikuussa 1,4 prosentilla. Pienen työllisyyden nousun myötä kotitalouksien ostovoima pysyy kuitenkin ennallaan.
– Ennustamme kulutuksen silti kasvavan 1,5 prosenttia. Vuoden 2011 talouskasvu tukeutuu myös kohoavaan vientiin sekä lisääntyviin investointeihin. Asuntojen hintojen odotamme säilyvän ensi vuonna jokseenkin nykytason tuntumassa.
Suomen julkisen sektorin vajeet ja velat ovat eurooppalaisessa vertailussa maltillisia. Vuonna 2011 Suomi täyttää kasvu- ja vakaussopimuksen vaje- ja velkakriteerit kirkkaasti.
– Meilläkin on alettava vajeiden kaventamistalkoot heti uuden eduskunnan järjestäydyttyä, Uotila kuitenkin tähdentää.
Velkakriisin varjossa maailmankauppa nousee edelleen
Maailmantalouden nousu on loiventunut alkuvuoden voimakkaan elpymisen jälkeen ja euromaiden velkakriisi on saavuttanut huolestuttavat mittasuhteet, mutta useimmissa maissa kasvu jatkuu edelleen varsin laaja-alaisena. Euroopan kriisimaat ovat vain murto-osa kokonaisuudesta ja maailmantalouden kasvun painopiste on joka tapauksessa Aasiassa.
– Sekä euromaiden poliitikot että EKP näyttävät valmiilta tekemään kaikkensa kriisin rajaamiseksi, joten emme odota sen leviävän Euroalueen ydinmaihin. Muualla kasvu jatkuu kohtalaisena ja Kiinassa valtiovalta näyttää saaneen talouden melko pehmeään laskuun. Yritysten näkymät ovat varsin hyvät ja odotan sen heijastuvan myönteisenä työllisyyskehityksenä. Valuuttasodan ja protektionismin uhka on yhä olemassa, mutta maailmankauppa kasvanee ainakin 2011 voimakkaasti, toteaa pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Rahapolitiikassa ei toistaiseksi kiristysvaraa
Euromaiden velkaongelmat aiheuttavat huolia rahoitusjärjestelmän vakaudesta. Saksan valtion pitkät korot ovat nousseet historiallisen alhaisilta tasoilta, mikä kertoo inflaation paluusta ja tuottovaateen noususta Saksan joutuessa ottamaan suuren roolin Euromaiden pelastuspakettien rahoituksessa. Inflaatio on noussut hieman raaka-aineiden kallistuttua, mutta heikko työllisyystilanne ja teollisuuden käyttämätön kapasiteetti pitävät inflaatiopaineet maltillisina.
– Yhdysvaltojen keskuspankki ostaa aktiivisesti valtionlainoja ja myös EKP on laajentanut toimiaan velkamarkkinoilla. Tämä kertoo rahoitusmarkkinoiden haavoittuvuudesta ja viittaa siihen, että EKP:lla ei ole varaa nostaa ohjauskorkoa ennen vuoden 2011 loppupuolelta, arvioi Kuoppamäki. Euriborit jäänevät useiksi kuukausiksi nykytasolle. Pitkät korot ovat nousseet, mutta kevyt rahapolitiikka hillitsee tehokkaasti myös niiden muutospainetta. Asuntolainan viitekoron valintaa ajatellen pitkät korot ovat edelleen alhaisia verrattuna euriborien historialliseen tasoon.
|
Kysyntä ja tarjonta |
2009 |
2010 |
2011 |
2012 |
|
Määrän muutos |
|
|
|
|
|
Bkt |
-8,0 |
3,3 |
2,8 |
2,5 |
|
Tuonti |
-18,1 |
4,0 |
4,5 |
5,0 |
|
|
|
|
|
|
|
Vienti |
-20,3 |
5,5 |
6,5 |
5,5 |
|
Kulutus |
-1,1 |
1,9 |
1,2 |
1,5 |
|
- yksityinen |
-1,9 |
2,5 |
1,5 |
2,0 |
|
- julkinen |
1,2 |
0,3 |
0,3 |
0,0 |
|
Investoinnit |
-14,7 |
2,0 |
6,0 |
4,0 |
|
|
|
|
|
|
|
Indikaattoreita |
2009 |
2010 |
2011 |
2012 |
|
Työttömyysaste, % |
8,2 |
8,3 |
7,5 |
7,0 |
|
Ansiotaso, % |
4,0 |
2,7 |
2,5 |
2,5 |
|
Inflaatio, % |
0,0 |
1,2 |
2,4 |
2,0 |
|
Vaihtotase, mrd, EUR |
4,7 |
2,5 |
3,5 |
4,0 |
|
Vaihtotase/bkt, % |
2,7 |
1,4 |
1,8 |
2,0 |
|
Julkinen alijäämä/bkt, % |
-2,2 |
-3,1 |
-1,5 |
-1,3 |
|
Julkinen velka/bkt, % |
44,0 |
49,0 |
51,5 |
53,5 |
Tutustu Suhdannekatsaukseen kokonaisuudessaan
Lisätietoja:
Pasi Kuoppamäki, pääekonomisti, Sampo Pankki, puh. 010 546 7715
Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki, puh. 010 546 7714