11.1.2012
Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki ennakoi maailmantalouden kasvavan edelleen alkaneena vuonna, tosin hitaammin kuin vuonna 2011. Vaikka maailmantalouteen ja Suomeen kohdistuu edelleen tavallista suurempia riskejä, saattaa taloustuulien suunta muuttua myös myötäisemmäksi.
Pasi Kuoppamäen mukaan monet maailmantalouden kasvua jarruttavista voimista heikkenevät vuoden 2012 aikana.
- Alkaneena vuonna raaka-aineet eivät aiheuta merkittäviä inflaatiopaineita, Japani korjaa maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja ja talouspolitiikka kevenee Kiinassa. Yhdysvalloissa työllisyystilanteen koheneminen ylläpitää odotuksia talouskasvun jatkumisesta, hän toteaa.
Maailmantalouden heikoimmaksi lenkiksi on jäänyt Eurooppa.
- Euroalue näyttää ajautuneen lievään taantumaan, ja jopa alueen suurimman talouden Saksan teollisuus raportoi lievästä laskusta uusissa tilauksissa ja tuotannossa. Toisaalta ongelmien ratkaisemiseksi on tehty paljon, ja euroalue kokonaisuutena on Yhdysvaltoja sekä Japania vähävelkaisempi, sanoo Kuoppamäki.
Euroalueella edessä päätösten toimeenpano
Euroalueella tehtiin vuonna 2011 suuria päätöksiä velkakriisin hoitamiseksi ja alueen talouspolitiikan vakaamman suunnan löytämiseksi.
- Euromailla on edessään suuri työ tehtyjen päätösten toimeenpanossa vuonna 2012. Uusi taloussopimus pyritään allekirjoittamaan jo maaliskuussa. Toteutuessaan sopimus tulee rajoittamaan valtioiden velkaantumista ja vähentää kansallisvaltioiden talouspoliittista itsenäisyyttä. Euroopan pysyvän vakausmekanismin käyttöönotto yhdessä muiden kriisienhallintavälineiden kanssa lisää mahdollisuuksia velkakriisin vaikutusten rajoittamiseen. Pankkien vakavaraisuuden vahvistaminen tukee luottamusta rahoitusmarkkinoiden vakauteen, toteaa Kuoppamäki.
Euriborien ennakoidaan laskevan
Euroopan keskuspankki toteutti joulukuussa huomattavan rahapolitiikan kevennyksen laskemalla ohjauskoron yhteen prosenttiin, pienentämällä vähimmäisvarantoprosentin yhteen prosenttiin 18.1.2012 alkaen ja tarjoamalla pankeille rahoitusta 36 kuukauden jaksoksi. EKP jatkaa myös valtioiden velkakirjojen ostoja jälkimarkkinoilla.
- EKP:n toteuttamat mittavat toimenpiteet vahvistavat pankkien maksuvalmiutta ja vähentävät luottolaman riskiä. Odotammekin EKP:n keskittyvän tammikuussa tarkkailemaan jo toteutettujen toimien tehokkuutta. Ohjauskorko pysynee pitkään yhdessä prosentissa. Näissä oloissa ennakoimme euriborien hieman laskevan. Vaikka marginaalit nousisivatkin, asuntovelallisen kokonaiskorko voi pysyä jotakuinkin ennallaan hyvin alhaisella tasolla.
Eurokriisi näkyy Suomen teollisuudessa
Suomen bruttokansantuote ja työllisyys ovat nousseet vuoden 2009 taantuman jälkeen selvästi. Valitettavasti Euroopan talousvaikeudet näkyvät jo teollisuuden uusissa tilauksissa, tuotannossa sekä viennissä, ja kauppataseen ylijäämä muuttuu vajeeksi.
- Odotamme työllisyyden pysyvän melko vakaana 2012, joten kotimainen kulutuskysyntä saattaa yhä nousta maltillisesti. Valtionvelan nousu jatkuu, vaikka finanssipolitiikkaa kiristetään. Sekä valtion että kotitalouksien velkaantuneisuus säilyy silti melko kohtuullisena suhteessa bruttokansantuotteeseen, joten matalakorkoinen velka ei aiheuta ongelmia Suomessa, ennakoi Kuoppamäki.
Lisätietoja:
Sampo Pankki, Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki, puh. 010 546 7715